Kolarissa

Tämän hiljaisen kaverin kanssa vietin elämää tupa-ukkona..

Kolarinsaaressa laiduntavia poroja

Terve taas!


Torstaina 13. päivä kello 04:54 juna pysähtyi hetkeksi Ylivieskan rautatie-asemalle, minä kapusin vaivoin kyytiin keppieni kanssa. Olin matkalla Kolariin vanhempieni mökille.
Vähän ennen yhtätoista hätkähdin torkuistani matkanjohtajan kuuluttaessa; "Seuraavaksi saavumme Kolariin". Rymysin ulos junasta, pysähdyin ihmettelemään useita suksipusseja vetäviä turisteja jotka ottivat taksin kukin vuorollaan. Kinkkasin aseman kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevaan pieneen kuppilaan, joululaulujen soidessa mietiskelin että mitenköhän pääsisin tästä mökille. Kolme kilometriä rinkka selässä keppejen kans voi koitua haasteeksi kylmässä tuiskussa. Juttelin kahvilan pitäjän kanssa ja tämä kertoi voivansa soittaa minulle taksin. Ystävällisiä ovat ihmiset täälläpäin ajattelin..
Tulimme mökin pihaan ja annoin visa-korttini taksikuskille, tämä hypisteli sitä vähän aikaa ja tokaisi; "Kelathaampa kasetilta!" ja työnsi kortin maksupäätteeseen.
Ystävällinen oli myös tämä murteellaan huvittava taksimies joka kantoi rinkkani mökin yläkertaan saakka. Aikamme poristuamme hänellä soi puhelin ja tuli kiire palvelemaan seuraavaa asiakasta.
Lämmitin mökin lokoisaksi ja lueskelin Zane Greyn kirjailemaa Erämaan kultaa-kirjaa joka osoittautui todelliseksi lukuelämykseksi.
Perjantaina myöhään illalla saapui tovereita mökkeilemään, kolme cowboyta Sievin laajoilta preerioilta. Heidän kanssaan vietin loput vähäksi kuluneesta viikonlopusta. Lauantaina tehtiin pieni kiertoajelu Kolarissa, Äkäslompolossa ja Ylläksellä, ihan vaan seutuun tutustuen.

Tähän päivään, tänään sain luvan alkaa käyttämään oikeaa jalkaani kävelemiseen. Leikata ei kuulemma tarvi, ellei luusta lähtenyt irtokappale ala kiusoittelemaan.

Kuulemiin.

Kommentit tervetulleita